Suomessa olevat Koirat


SUOMESSA KOTIHOIDOSSA OLEVAT KOIRAT


Nämä koirat ovat jo saapuneet Suomeen kotia etsimään ja ovat adoptoitavissa kauttamme.  Koirat ovat vapaaehtoisten kotihoitajiemme hellässä hoivassa eripuolilla Suomea. Jos olet kiinnostunut jostakin koirasta, siirry ensin kotiselvityssivulle täyttämään lomake. Jatketaan sitten yhdessä neuvotteluja, sovitaan kotikäynnistä ja koiran kanssa tapaamisesta.

Huom! Sivuja päivitetään kerran, pari kuukaudessa.

Tuoreimmat kuulumiset ja viimeisimmät kuvat löytyvät facebook sivuiltamme oheisen linkin kautta..Kaikki adoptoitavat koirat eivät ole www-sivuillamme, facebook sivuilla lisää kotiaetsiviä.


(kuvat aukeavat isommiksi kun viet hiiren niiden päälle)



HUOM! ETSIMME JÄLLEEN UUSIA KOTIHOITAJIA AVUKSI

Lisätietoja kotihoitajuudesta löytyy täältä


Linkki FB-kansioon
Faro
faro7
Faro
faro5
faro2
faro
faro3
faro1

Faro

uros n 5v.

Vantaa


Faro on reipsas glago mutta ei sovellu kissaperheeseen. Myös lapset on Farosta pelottavia , joten emme anna tätä poikaa pienten lasten perheeseen. Farolla täytyy ehdottomasti olla ainakin yksi koirakaveri. Suomessa Faro on ollut maaliskuusta 2021 lähtien.


Faro on sisäsiisti ja kulkee nätisti hihnassa, mutta on melko epävarma lenkillä ja usein haukkuu vastaantuleville koirille. Tässä asiassa on siis vielä vähän työstettävää, mutta uskoisin kotiutumisen ja stressitason laskun myötä ohitustenkin helpottavan. Faro kiintyy vahvasti turvallisena kokemaansa ihmiseen, mm. edellisen perheen äitiin ja on kärsinyt eroahdistuksesta.


Yksinoloa on harjoiteltu rauhallisella tahdilla ja tällä hetkellä pihapuuhissa voi olla pitkäänkin, mutta varsinaista poissaoloa on kokeiltu vasta reilun tunnin mittaisilla jaksoilla.  Vaikuttaa kuitenkin siltä, että todennäköisesti aikaa saisi melko helposti pidennettyä kunhan Faro on ensin saanut vähän aikaa kotiutua. Siksi olisikin hyvä, jos tuleva omistaja / perheenjäsen olisi alkuun etätöissä, sillä monen tunnin yksinolo ei heti onnistu.


Faro kulkee hyvin autossa ja on välillä ollutkin toisen koiran kanssa mukana autossa odottaen perheen hoitaessa asioita. Faro ei puolusta ruokaansa tai reviiriään, eikä pelkää kovia ääniä, esim. ilotulituksia tms. Faro painaa n. 29 kg. Faro kävi marraskuussa kattavassa eläinlääkärin tarkastuksessa Suomessa ja leishmania- sekä sydänmatotestit olivat negatiiviset, samoin MRSP. Verikokeet normaalit.


Tämän koiran adoptiovastaavat ovat:
Tuula Liukko puh. 0400-392211.
Soittoaika: ma-ke klo 15-17

Jaana Kärnä 040-7767865

Rocky
rocpox2
rocpox1
rocpox3

Rocky

uros n 6v.

Turun lähellä


Rocky tuli Suomeen syyskuussa 2020 14 kg painavana, ylipainoisena poikana ja saikin pian kodin. Kaikki ei mennyt kuitenkaan suunnitelmien mukaan, kodissa paino nousi reilusti ja pystyi hädin tustkin liikkumaan. 


Välillä linkuttaa toista etujalkaa, jonka vuoksi oltiin lääkärissä,mutta mitään vikaa ei tutkimuksissa löydetty. Runsas ylipaino pitkän ajan toki voi vaikuttaa. Rocky on erittäin mukava koira kun häntä oikein osaa käsitellä. Voi olla toisinaan vähän arvaamaton ja näykkästä kättä jos joku asia ei miellytä. Tästä syystä ei sovi lapsiperheeseen.


Rockylla on myös erittäin kantava ääni ja tykkääkin haukahdella ja ilmoitella jos jotain tapahtuu, joten kerrostalo ei ole hänelle ideaali koti.

Rocky tarvitsee kokeneemman kodin ja rauhallisen ympäristön ok talossa missä voi pihalla patsastella ja haukahdella.

Rockyn hampaat on hoidettu..


Rockylla on suomessa otettu verikokeen uusinta, jossa todettu alhaisen tason. Leishmania ja siihen saa nyt lääkitystä.

Eläinlääkärissä käyty taas leish verikokeissa 17.2.22.

Arvo laskenut huomattavasti aiempaan nähden

Nyt 0,3. Aiempi arvo 21 (29.4.2021)


Ja paino pudonnut taasen nyt on 13.9 kiloa ja pelkkää lihasta.lääkäri kehui kovasti upeaa uljasta muotoa

Nyt ei parane enää paljon painoa pudottaa


Tämän koiran adoptiovastaavat ovat:
Tuula Liukko puh. 0400-392211.
Soittoaika: ma-ke klo 15-17

Jaana Kärnä 040-7767865

Ginger
ginger13
ginger11
ginger12

Ginger

uros n 6v.

Karjaa


Ginger on noin kuusi vuotias uros. Painoa n 15 kg

Ginger on ollut kotikoirana mutta iäkkäämpi omistaja lähti takaisin kotimaahansa ja koiran jätti Espanjaan .

Gingeriltä on leikattu yksi sylkirauhanen joka oli tulehtunut

Ginger on tottunut puolustaa ruokaansa joten kotona jos muita koiria on alkuun hyvä olla ruokailutilanteessa paikalla katsomassa että kaikki sujuu.

Ginger on Iloinen vesseli, joka nauttii ihmisen läheisyydestä.

Nukkuu vieressä yöt

Toiset koirat kiinnostaa ja on jopa kerran haastanut tytöt leikkimään. Muuten ei pahemmin välitä muista koirista.

Ei voi sietää sateella ulkoilua.

Inhoaa valjaita, mutta antaa pukea ne päälle.


Tämän koiran adoptiovastaavat ovat:
Tuula Liukko puh. 0400-392211.
Soittoaika: ma-ke klo 15-17

Jaana Kärnä 040-7767865

alfie13
alfie14
alfie
alfie
alfie11

Alfie

uros   7v.

Espoo


Alfie n 7 v galgo mix uros. Kastroitu ja rokotukset on pojalla kunnossa, ei todettuja sairauksia.


Alfie ehti olla muutaman viikon omassa kodissa, mutta hän ei pärjännyt ainokaisena koirana ja masentui totaalisesti.
Alfie on nyt palautunut takaisin kotihoitajalle ja etsii kotia vain ja ainoastaan kodista missä on hänelle. leikkikaveri.


Alfie rakastaa juoksemista vapaana, joten on suotavaa että uuden kodin lähellä on turvallinen koirapuisto jossa poika pääsee irroittelemaan.


Alfie on muuten todella helppo koira ja galgomaiseen tyyliin mielellään lekottelee sohvalla. Kävelee hienosti hihnassa ja on sisäsiisti.


Ei ole tehnyt koirakavereiden kanssa keskenään jäätyään mitään pahojaan


Tämän koiran adoptiovastaavat ovat:
Tuula Liukko puh. 0400-392211.
Soittoaika: ma-ke klo 15-17

Jaana Kärnä 040-7767865

BElla34
Bella8
bella87
Bella6
Bella_3
Bella_2
Bella_

Bella

narttu,   1v.

Riihimäki


Bella on energinen neiti ja vaikka ikää on vasta vuoden verran, niin kokoa ja voimaa on reilusti. Säkäkorkeus noin 70cm ja painoa 30-40kg. Lenkillä hajut kiinnostaa kovasti ja meininki onkin aikamoista poukkoilua, käsivoimia tarvitaan. Eli tarvitaan omistaja jolla sekä kykyä että halua kouluttaa vielä hyvin pentumaista koiraa. Bella autoilee hienosti ja onkin mukavaa matkaseuraa.


Kotona ollaan ihan kiltisti, toki yksin jäädessä saattaa tossut saada kyytiä. Muutennsisösiisti neiti. Ulkoa tuleville äänille haukutaan. Toisten koirien kanssa menee ihan hyvin, alkumurinoiden jälkeen yleensä ollaan hyvää pataa ja koirapuistossa löytyy nopeasti yhteist leikit. Suosittelen kuitenkin tutustumaan etukäteen, jos perheessä on toinen koira.


Bellassa varmaan laumanvartijaa joten omistajalta vaaditaan myös tässä suhteessa hiukan tieto-taitoa. Bellaa ei anneta alle kouluikäisten lasten kotiin.

Tämän koiran adoptiovastaavat ovat

:
Tuula Liukko puh. 0400-392211.
Soittoaika: ma-ke klo 15-17

Jaana Kärnä 040-7767865

Dante
dante2
dante3
dante4
dante

Dante

uros,  n. 2v.

Kuopio


Dante joutuu etsimään uuden kodin omistajan sairastumisen vuoksi. Säkä 75 paino 38 kg, 2 v leikattu uros.


Nykyinen koti kertoo:

Kotona aivan super löysä peruna, älliä löytyy vaikka kuinka mutta ei palveluviettiä. Namista tekee mitä vain. Voi jättää yksin, ei askaroi. Haasteena remmirähjä jota ollaan työstetty siitä lähtien kun minulle tullut 11 kk, käynyt näytillä mm. Kai Pelkosella jonka mielestä monen vuoden treenillä ja ennakoinnilla voi onnistua.

Kaikki uudet koirat rähjätään kunnes ~10 minuutin yhteislenkin jälkeen alkaa tutustua ja haluaa leikkiä.

Ei sovi pienten lasten kanssa koska paimentaa näykkimällä, pienet koirat eivät myöskään tule kyseeseen vaan kyykyttää. Hermorakenne on suhteellisen heikko, clomicalm lääkityksellä ollaan saatu asiaa korjattua ja lenkillä vastaan tulleen koiran rähjäyksestä palautuu noin minuutissa, eli sirkus ei jää enää päälle.


Osaa peruskäskyt todella hyvin, tottista treenattu tavoitteellisesti vuoden ajan. Vahtii pihaa, sekä valikoivasti ruokaresursseja. On ollut minulla yksin sekä tutussa laumassa ilman suurempia ongelmia, ruokittu huoneen toisella puolella. Pienen koiran kanssa olisin hyvin varovainen, meillä ollut 2 pienen vanhemman koiran kanssa ja tullut lopulta toimeen / jättää rauhaan. Dante tarvitsee todella osaavan oman kodin jatkamaan tätä työtä, on aivan äärimmäisen lutunen kun on hyvissä käsissä. Paras on maaseutu/ hiljainen omakotitaloalue stressin vähentämiseksi remmirähjän takia että siinä päästäisiin eteenpänpäin.toisen ison koiran kaverina tai yksin, leimautuu omistajaansa 100% ja antaa rakkautta ja pusuja loputtomiin.


Hoitotoimenpiteet sujuvat vaihtelevasti, kynnet leikataan nuolumaton avulla, korviin saa katsoa. Tulee toimeen kissojen kanssa

peruskäskyt ja tottikset osaa. Lelu ei ole resurssi vaan kiva jaettava asia. Polvet ja selkä kuvattu ja puhdas 0/0. Voi jäljestää, agility ja toko varmasti mieluisia. Hyvin hauskan vokaalinen, vieraat ottaa vastaan hyvin. Joskus joku jännittää niin namilla saa parhaan kaverin.


Tämän koiran adoptiovastaavat ovat:
Tuula Liukko puh. 0400-392211.
Soittoaika: ma-ke klo 15-17

Jaana Kärnä 040-7767865

treacle34
treacle
Treacle
treacle1n
treacle2

Treacle

narttu,  n. 7v.

Vääksy



Treacle on n 7 v pikku podenco tyttönen. Hän tuli Suomeen muutama vuosi sitten. Onni ei ole suosinut häntä, sillä tytölle ei ole löytynyt sopivaa kotia. Treackle on taipuvainen käyttämään ääntään jonkin verran ,varsinkin jos on liikaa hälinää ja ilmoiteltavaa ympärillä. Nyt kuitenkin asustelee rauhalliessa ympäristössä kerrostalossa ihan hienosti.

Ei ehkä sovi pikkulapsiperheeseen koska stressaa liiallista hälyä ja voi saada paniikkikohtauksen. Paras koti typylle on siis rauhallinen aikuiskoti. Mikäli kodissa on koirakaveri niin mielellään rauhallista sorttia sekin.

Treacle on ihana,ihmisläheinen ja pusuja jakeleva neito kun saa asettua mukavaan,hänelle sopivaan kotiin.

Hampaat on Treacklella hoidettu. Tyttö on steriloitu ja rokotettu.

Olisi tämän pikku tytön aika saada se loppuelämän koti ja nauttia elämästään.


Tämän koiran adoptiovastaavat ovat:
Tuula Liukko puh. 0400-392211.
Soittoaika: ma-ke klo 15-17

Jaana Kärnä 040-7767865

Mutti.
Mutti2
Mutti3
Mutti4

Mutti

uros,  7v.

Saarijärvi


Mutti on tullut Suomeen noin 3v sitten ja asustellut normaalina kotikoirana, koirasta joudutaan nyt luopumaan elämänmuutoksen vuoksi. Mutti asuu Kesälahdella, mutta koiran tapaaminen voidaan järjestää myös Kuopioon tai Varkauteen.

Mutti on polvenkorkuinen noin 16kg painava 7 vuotta vanha herra. Purukalusto hoidettu ja hyväksi todettu 12/2022, perusterve jolla rokotukset ajantasalla. Toinen takajalka joskus ehkä murtunut jalan käytön perusteella, ei kuitenkaan varo tai arista kinttua peruselämässä.

Turvalliseksi kokemassaan ympäristössä tykkää tulla syliin kiehnäämään ja kerjäämään rapsutuksia, pussailee ja heittää kuperkeikkaa naama virneessä. Kiintyy ihmiseensä kunhan saa luottamussuhteen rakennettua. Helppo koira käsitellä, ei pistä hanttiin. Matkustaa autossa ongelmitta satunnaista itkeskelyä lukuunottamatta, ei ole kärsinyt matkapahoinvoinnista. On sisäsiisti eikä ole tehnyt omapäistä remppaa kertaakaan, ollut toisen koiran kanssa pitkätkin työpäivät keskenään. Joskus jää hetkeksi itkemään perään mutta asunut viimeisen vuoden ajan kerrostaloissa, meluhaitoista ei ole tullut valituksia. Tulee toimeen muiden koirien kanssa, osaa pienempiensä kanssa leikkiä hellästi ja tuntuisi olevan enemmän alistuvaa kuin dominoivaa sorttia. Itseään isompien kanssa leikit joskus melkoisen vauhdikkaita ja rämäpäisiä. Ei ole näyttänyt suuremmin merkkejä resurssiaggressiivisuudesta. Koirapuistossa/aidatulla alueella juoksee ja rellestää mielissään, metikössä vipeltää ketterästi ja innoissaan, sääolosuhteista ei ole ronkeli joten tassu liikahtaa eteenpäin säällä kuin säällä.

Mutti osaa kohtalaisesti peruskäskyistä odottamisen, luoksetulon ja jättämisen. Hihnassa saattaa vetää, tykkää kulkea nenä maassa hajujen perässä kävelytieltä syrjemmässä. Säikähtäessään saatta syöksähdellä ”päättömästi” joten hihnan toisessa päässä olisi hyvä olla vakaa taluttaja. Mutti on erittäin arka koira joka pelkää ja jännittää paljon uusia paikkoja, tilanteita sekä ihmisiä. Naiset ovat Mutin mielestä helpommin lähestyttäviä kuin miehet mutta aikaa annettaessa lämpenee myös herrashenkilöille. Pelottavaksi kokemissaan tilanteissa vetäytyy yleensä sohvan nurkkaan kuikuilemaan kulmiensa alta ja jähmettyy tilanteen vietäväksi, ei puolustaudu vaan ”jäätyy” tai pakenee tilanteesta. Reagoinut välillä liialliseen stressiin vatsallaan. Kaikkiruokainen. Mutille optimaalisin koti olisikin rauhallisesta, stabiilin arjen omaavasta ympäristöstä jossa pääsisi viettämään aikaa ihmistensä kanssa. Mutille selkeät arjen rutiinit luovat selvästi turvaa ja mielenrauhaa. Ei ole ollut aiemmin ainoana koirana joten koirakaveri kodissa olisi toivottu. Muttia voisi kuvailla kiltiksi, ujoksi, myötäileväksi, araksi ja rakastavaksi koiraksi.


Tämän koiran adoptiovastaavat ovat:
Tuula Liukko puh. 0400-392211.
Soittoaika: ma-ke klo 15-17

Jaana Kärnä 040-7767865

Tessa
tessaa21
Tessaa4
tessaa
tessaa1

Tessa

narttu,  6-7v.

Järvelä


Tessa on steriloitu arviolta noin 6-7 v neito. Alunperin Tessa oli jostain syystä joutunut Serbiaan tappotarhalle, josta yhteistyökumppanimme pelasti hänet maatilalleen Unkariin.

Tessa tuli Suomeen syksyllä 2022 ja oli hetken kotihoidossa ennen kuin sai oma kodin. Tessa ei kodin mukaan sopeutunut perheen lapsiin vaan stressasi niistä kovasti.

Tessa palautui kotihoitoon ja kotihoidossa on edelleen sama todella ihmisläheinen tyttö joka oli aiemminkin. Rakastaa heti kaikkia ihmisiä ikään ja sukupuoleen katsomatta ja tulee hakemaan rapsutuksia. Tessa seurailee perheen nuorisoa innokkaana, joten perhe jossa lapset osaavat olla koiran kanssa tulisi myös kyseeseen, ehkä ei ihan pienten lasten kanssa. Tyttö haluaa myös omaa tilaa ja tykkää nukkua rauhassa omalla pedillään. Tessa on ollut kissojen kanssa ja elämä sujui myös niiden kanssa ihan mallikkaasti.

Tyttö on sisäsiisti eikä tuhoa enää paikkoja.

Hihnakävely vaatii hallintaa ja harjoittelua. Tämä neiti on nopea oppimaan, niin hyvässä kuin pahassa. Jos annat neidon riekkua hihnassa hän varmasti, oppii sekunnissa, että se on sallittua. Toisaalta jos maltat ohjata hetken huomaat, että oppiminen tapahtuu myös hyvien tapojen suuntaan nopeasti. Vaatii omistajan, jolla on kärsivällisyyttä ja johdonmukaisuutta sekä koirankokulutuskokemusta.

Äärimmäisen reipas lenkkeilijä, joka lähtee mukaan reippaana joka säähän. Kova metsästysvietti, joten mikäli irti pääsee niin varmasti häviää takuu varmasti hajujen perään.

Mukava kotikoira ulkoilevaan perheeseen. Rokotukset ajan tasalla. Ei todettuja tauteja. Hampaat kertaalleen hoidettu Suomessa ja kaksi hammasta vielä pitää poistaa niin sekin on sitten kunnossa.


Tämän koiran adoptiovastaavat ovat:
Tuula Liukko puh. 0400-392211.
Soittoaika: ma-ke klo 15-17

Jaana Kärnä 040-7767865

Star
Star2
Star4
Star5

Star

narttu,  3-4v.

Lohja


Star pikkuinen bodeguero tyttönen ikää n 3-4 vuotta, painoa 12 kg (huhtikuussa2023)
Löydetty kadulta täynnä kirppuja ja matoja,mutta nyt on hoidettu kuntoon ja hän olisi valmiina omaan kotiin.

Starilla on Espanjassa otetuissa verikokeissa todettu leishmania arvo koholla, johon saa nyt lääkitystä päivittäin. Leishmania verikokeita tulee säännöllisesti käydä ottamassa.

Star tuli kotihoitoon Suomeen 4.1.23

Neiti on iloinen hännänheiluttaja, joka tykkää peuhata muiden koirien kanssa kotihoitopaikassa.


Star on ollut sisäsiisti ja kulkee hihnassa nätisti. Erittäin ihmisrakas ja tykkää olla lähellä.


Tämän koiran adoptiovastaavat ovat:
Tuula Liukko puh. 0400-392211.
Soittoaika: ma-ke klo 15-17

Jaana Kärnä 040-7767865

Boni
Boni
Boni
Boni
Boni
Boni4

Boni

narttu,  4v.

Hyvinkää


Boni on mastiffimix, syntynyt 25.9.2019 ja muuttanut Espanjasta nykyiseen kotiinsa 5 kk iässä.
Boni on steriloitu narttu. Terve, alussa oli närästysvaivaa ja anaalirauhasvaivaa. Nyt syö gastro+ kuituruokaa, eikä oireita ole enää yli vuoteen ollut.

Iso tyttönen kyseessä, Boni on noin 70 cm korkea, painaa vajaa 40 kg.

Boni etsii uutta kotia itsestään riippumattomiata syistä, nykyinen perhe hajoaa ja muuttaa kaupunkiin. Boni on tällä hetkellä koirahoitolassa ja etsii omaa kotia tai hoitopaikkaa.

Hoitolan kuvaus Bonista:
Boni on simppeli koira. Ei mikään syli kyöhäri, iloinen, erinomainen lenkkikaveri. Ei ryysää niskaan tai halua olla iholla mutta kokoajan mukana hyvällä fiiliksellä.

Helppo, täysin sisäsiisti, ei riko mitään. Syö ja kakkii normaalisti. Super helppo käsitellä ja ulkoiluttaa.

Vahtii kyllä haukkumalla mutta siitä nyt ei voi sanoa varmasti kun kyseessä hoitola.

Ei ehkä kerrostaloon kun haukkuu mut ei kyl turhia louskuta.


Tämän koiran adoptiovastaavat ovat:
Tuula Liukko puh. 0400-392211.
Soittoaika: ma-ke klo 15-17

Marjaana Heinonen puh. 040 680 7724
Soittoaika: ma-to klo 10-18 sekä la klo 15-18

Skippy_
Skippy2
Skippy3

Skippy

uros,  6v.

Laukaa


Skippy on leikattu uros, lääkärin arvion ja passin mukaan nyt 6v. tullut Suomeen 2019 Espanjasta. Rokotukset ok, sirutettu, täysin terve.
Asustellut toisen koiran kaverina, joka myöskin leikattu uros eikä ole ollut ongelmaa.

Luonteeltaan rauhallinen, tykkää makoilla sängyllä ja seurata menoa. Välillä saa hepuleita ja innostuu leikkimään ja painimaan "veljensä" kanssa.  Tykkää ihmisen huomiosta ja tuleekin usein rapsutettavaksi tai viereen sohvalle.

Tykkää selkeistä rutiineista: Työpäivien ajan selviää yksin mutta kaikki "ylimääräinen" yksin jääminen tuottaa ongelmia, osaa avata kaappeja, levittää tavaroita ja pureskelee niitä. Syö kaiken mikä vähänkin vaikuttaa syömäkelpoiselta. Tarvitsee turvallisen tilan mihin hänet voisi rajata yksin ollessaan.

Mielellään koti jossa iso aidattu piha, jotta saisi olla vapaana sillä siitä nauttii. Kulkee nätisti hihnassa mutta toisen koiran nähdessään alkaa haukkumaan ja vetämään. Ottaa myös vainun kaikista muistakin eläimistä ja ilmoittaa sen ulinalla/vetämisellä. Kun on skippyn kanssa yksin lenkillä niin kuuntelee hienosti ja toimii herkku palkalla mutta kahden koiran kanssa hallinta on haastavampaa.
Suositellaan kotia jossa on koirakokemuata ja osataan ohjata koiraa oikein ja positiivisin koulutusmenetelmin. Mielellään myös koti jolla oma jakaa koiralle eikä enää työpäivien lisäksi joutuisi olemaan paljon yksin.


Tämän koiran adoptiovastaavat ovat:
Tuula Liukko puh. 0400-392211.
Soittoaika: ma-ke klo 15-17

Jaana Kärnä 040-7767865

Brenda
brenda
Brenda
Brenda
Brenda
Brenda
Brenda_

Brenda

narttu,  n. 8 kk.

Espoo


Brenda on arviolta noin 7kk ikäinen tyttö. Hänet on löydetty ja oli alussa hyvin arka. Sosiaalistui nopeasti ja on todella seurallinen ja leikkisä pentu nyt. Eleli Espanjassa  kotihoidossa toisen koirakaverin kanssa ja saa hyvän mahdollisuudennoppia kotikoiran taitoja. Osannut olla jopa hienosti työpäiviä koirakaverin kanssa, hienosti opettelee myös hihnakävelyä ja ensimmäisiä käskyjä.Kokoa täysikasvuisena on vaikea arvioida, mutta varmasti n. 20-30kg hänestä voisi tulla.Vanhemmista ei ole mitään tietoa.


Suomeen Brenda saapui kesäkuussa. Painoa toukokuun lopulla on oli kertynyt jo 15 kg. Brenda on tällähetkellä hoidossa kerrostalossa ainoana koirana. Hän ei reagoi rappukäytävän ääniin. Kaipaa selvästikin leikkikaveria, ja olisi mukava jos tulevassa perheessä olisi toinen koira näyttämässä mallia ja rohkaisemassa tätä ujohkoa neitiä kotikoiran elämään. Brenda tulee Steriloita sopimuksemme mukaisesti heti iän salliessa.


Tämän koiran adoptiovastaavat ovat:
Tuula Liukko puh. 0400-392211.
Soittoaika: ma-ke klo 15-17

Marjaana Heinonen puh. 040 680 7724
Soittoaika: ma-to klo 10-18 sekä la klo 15-18

almaa2
Alma
almaa1
almaa3
alma5

Alma

narttu,  n. 8 v.

Pirkkala


Alma on löydetty Espanjan kadulta.
Almalla on vain yksi silmä,eikä ole tietoa mitä on tapahtunut. Silmän puuttuminen ei häiritse tyttöä mitenkään eikä aiheuta nyt lisätoimenpiteitä.

Alma tykkää kovasti lenkkeillä ja tulee hienosti toimeen muiden koirien kanssa ja olisikin hyvä, jos tulevassa kodissa olisi hänelle reipas koirakaveri tuomassa rohkeutta.

Alma tuli Pirkkalaan kotihoitoon paikkaan jossa on useita koirakavereita. Kaikki meni alusta asti todella hyvin ja kotihoitaja kehuu tyttöä todella helpoksi koiraksi. Almasta on nopesti muodostunut ikoinen kotioloista nauttiva seurakoira. Alma soveltuisi varmasti myös perheeseen jossa vanhempia lapsia, jotka osaavat olla koirien kanssa. Hän nauttisi varmasti kaikesta saamastaan huomiosta. 


Tämän koiran adoptiovastaavat ovat:
Tuula Liukko puh. 0400-392211.
Soittoaika: ma-ke klo 15-17

Jaana Kärnä 040-7767865

BIBI
bibi3
Bibi6
Bibi4
Bibi5

Bibi

narttu, 8kk

Helsinki


Bibi on syntynyt 28.10.22.tyttö

Bibi on yksi viidestä sisaruksesta. 

Äiti on podenco josta metsästäjä ei luopunut eikä antanut viedä sterkkaukseen,mutta pennuista halusi eroon.Isästä ei ole tietoa.

Bibi on sisarusten kesken leikkisä iloinen pentumsisen vauhdikas.

Bibi tämänhetkinen paino 17.3 on 9.5 kg

Bibi on nyt erossa sisaruksista ja on varauksellinen ja arahko ja tarvitsee aikaa ja kärsivällisyyttä, jotta luottamus syntyisi.

Bibille paras koti on paikka missä on rohkea koirakaveri.

Muiden koirien kanssa tulee hyvin toimeen.

Aikuiskokoa ei voi tietää, äidin paino n 14 kiloa.

Pennut tulee sterkata iän salliessa.


Tämän koiran adoptiovastaavat ovat:


Tuula Liukko puh. 0400-392211.
Soittoaika: ma-ke klo 15-17

Jaana Kärnä 040-7767865

Sinka
Sinka7
Sinka 4
Sinka 5
Sinka9
Sinka
Sinka1
Sinka

Sinka

uros, .n. 1v

Mäntsälä


Sinka on kaksi vuotias uros.
Sinka on aktiivinen iloinen reipas nuorimies
Hän etsiikin aktiivista kotia jossa pääsee juoksentelemaan ja harrastamaan jotain.ei sohvaperunaksi .muut koirat on ok.
Sinka on ollut erittäin vanhan mummon koira.jossa ei liikuntaa riittämiin ole saanut

Sinka tuli suomeen kotihoitoon 1.7
Kotihoitajan kertomaa
Sinka on erittäin sosiaalinen
Hihnassa kulkee todella nätisti eikä hätkähdä ohi meneviä pyöriä, autoja tai toisia koiria.
Sinka on aika välinpitämätön ulkona muita koiria kohtaan ja varmasti jatkossa kun sitä ylläpitää niin vitsit miten helppoa
Sinka on ollut sisäsiisti
Sade ei menoa hidasta! Ukkosesta ei välittänyt yhtään. Ruoka maistuu hyvin, mutta Sinkan vieressä seisottava, että malttaa syödä koska haluaisi perään tulla.
Eli Sinkan tulevan kodin tarvitsee todennäköisesti pitää huoli yksinolojen harjoittelusta heti alussa ettei tule ongelmia. Vaikuttaa muutenkin todella nauttivan kaikesta huomiosta ja kun jää portin toiselle puolelle niin vähän piippaa kunnes rauhoittuu makoilemaan.
. Eilen oli 2x 30 min pätkää yksin ja katselin kamerasta mitä tekivät. Nukkuivat molemmat.
Sinka on samassa hoitopaikassa kuin Tiki
Sisällä ovat todella rauhallisia. Vielä myös ulkona näkyy rauhallisuus, mutta luulen että "villivaihe" varmasti löytyy kunhan ehtivät olla pidempää. Molemmat tykkäävät kyllä lenkkeillä.

Nakertelivat nahkaluut aamupalan yhteydessä. Vatsat toimii niin kuin pitää ja yön nukkuivat todella hyvin. Aika hienoja tyyppejä!


Tämän koiran adoptiovastaavat ovat:
Tuula Liukko puh. 0400-392211.
Soittoaika: ma-ke klo 15-17

Jaana Kärnä 040-7767865

Lelu
Lelu
Lelu
Lelu
Lelu
Lelu
Lelu

Lelu

uros, n 1,5v

Klaukkala


Lelu on tullut suomeen pentuna noin  vuosi sitten.

Lelu etsii nyt uutta kotia nykyisen omistajan muuttuneen elämäntilanteen takia.


Lelu on nyt n. 1.5v (syntynyt helmikuussa -22),  leikattu uros.painoa on mallikkaat  15 kg.


Lelu on aktiivinen ja mielellään mukana kaikessa tekemisessä.

Hieman arastaa muita koiria aluksi, mutta lähtee mielellään leikkiin mukaan.

Rakastaa ihmisiä ja tulee hyvin myös lasten kanssa toimeen.

Lelu on todella kiltti ja rakastettava koira, ja tulee mielellään lähelle rapsuteltavaksi.

Asustaa tällähetkellä kerrostalossa on haukkuherkkä. Kotona olo vaatii siis harjoittelua varsinkin kerross- tai rivitalokotiin harkittaessa. Hän on vielä pentu, ja oppii kun koulutusta tehdään säännöllisesti ja määrätietoisesti.


Tämän koiran adoptiovastaavat ovat:
Tuula Liukko puh. 0400-392211.
Soittoaika: ma-ke klo 15-17

Jaana Kärnä 040-7767865

Malna
Malna
Malna
Malna
Malna
Malna
Malna
Malna
Malna
malna5
Malna

Malna

Narttu, n 9-10v

Parainen


Malna, Englannin bulldogmix  on haettu paikasta jossa ei hänestä enää pystytty huolehtimaan. Malna toivoisi vielä eläkepäivikseen lämmintä petipaikkaa. Hyvää ruokaa ja rakkautta
Hän on tarhalla surullisen ja apaattisen oloinen.

Malna saapui suomeen kotihoitoon 1.7
Hoitopaikassa etsi itselleen rauhallisen paikan jonne asettui lepäämään. Ulos mentiin ensimmäiset päivät sylissä kantaen, mutta nyt jo itse tulee perässä. Ruoka ei aluksi maistunut vaikka vatsa kurnikin kovasti. Lopulta raakalihapullat suoraan kädestä syötettynä alkoi kelvata samoin kananrintafileet sai mummon liikkeelle. Nyt menee nappulatkin siinä sivussa. Hoitopaikan muut koirat ei kovasti kiinnosta, lukuunottamatta pienintä sokeaa yorkkimummoa jonka otti heti hoivatakseen.

Mummo antaa käsitellä hyvin, pesulla ollaan käyty ja tassuja rasvattu. Takajaloissa hieman kovettumia ja arpia, niitä myös rasvailtu. Malna nauttii selvästi saamastaan huomiosta. Hän tarvitsee rakkautta, huolenpitoa ja paljon hellyydenosoituksia jotta luottamus ihmiseen vahvistuu.

Hän on herttainen noin 20 kg painava narttu. Vauhtiin päästessään on kyllä nopea taapertaja, mutta liikkeelle lähtö ajoittain vain hieman hidasta. Lihapullat taskussa mennään vaikka maailman ääriin

Malna kävi juuri hammashuollossa jossa poistettiin 18 hammasta, hänellä todettiin olevan myös paradontiiti ja nisäkasvain, joka tullaan poistamaan elokuussa.


Tämän koiran adoptiovastaavat ovat:
Tuula Liukko puh. 0400-392211.
Soittoaika: ma-ke klo 15-17

Jaana Kärnä 040-7767865

Scutyi
Scutyi2
Scutyi4
Scutyi
Scutyi
Scutyi ja macko

Scutyi

Narttu, n1, 5v

Kuusankoski


Szutyi on n.1,5 v,  n 7 kg tytteli säkä n 35cm
Szutyi tuli samasta kodista kuin Macko
Heidän omistaja menehtyi eikä kukaan sukulaisista halunneet koiria ottaa.

Suloinen pieni pusuttelijatyttö Scutyi.

Tyttö, joka nauttii rapsutuksista ja oman ihmisen seurasta.

Hän varmasti viihtyisi kotona, jossa meno on jo rauhallisempaa ja ollaan paljon kotona. Hän ujompi kuin ystävänsä Macko ja tästä syystä hänelle etsitäänkin kotia rauhalliselta asuinalueelta.

Scutyi on ollut hoitopaikassa turhan raju kissan seurassa.

Hänen tulevassa kodissa ei pidä olla kissoja eikä myöskään pienempiä koiria kuin hän itse on. Jättikokoisia koiria Scutyi tuntuu pelkäävän.

Parhain koti hänelle on, jossa saisi olla perheen ainoa lellitty tai jos hän adoptoituu yhteiseen kotiin ystävänsä Mackon kanssa, jossa ei ole ennestään muita eläimiä.


Jos sinä kaipaat itsellesi TV:n katseluseuraa, juttu-tai lenkkikaveria tai muuten vaan möllöttelyseuraa, niin täällä Scutyi odottelee juuri sinua.

Sinua, joka ymmärrät, että elämän ihmeelliset asiat voivat olla joskus jännittäviä tai pelottavia.


Osaat ohjata ja antaa aikaa hänelle, parhaan ystävän hänestä silloin saat.


Scutyiltä leikattiin suurehko napatyrä 18.7

Tämän koiran adoptiovastaavat ovat:
Tuula Liukko puh. 0400-392211.
Soittoaika: ma-ke klo 15-17

Jaana Kärnä 040-7767865

Lele
Lele
Lele
Lele

Lele

uros, n 1v

Sipoo


Lele on noin vuoden ikäinen uros
Lele on pelastettu tappotarhalta Unkarista, joten menneisyydestä ei ole tietoa.

Lele on alkuun hyvin varauksellinen. Saattaa olla että hänellä on huonoja kokemuksia ihmisistä edellisessä elämässään.

Lele tarvitsee kodin joka ymmärtää arkaa koiraa, antaa hänelle aikaa ja tilaa oppia luottamaan ihmiseen. Perheeltä vaaditaan kärsivällisyyttä ja paljon rakkautta jotta luottamus saadaan kukoistamaan, koiran ehdoilla, postitiivisella kannustamisella, ei väkisin pakottamalla.

Paras koti Lelelle olisi sellainen jossa olisi reipas koirakaveri seurana ja mallin näyttäjänä.

Leleä ei arkuutensa anneta adoptioon perheeseen jossa alle kouluikäisiä lapsia.


Lele on vielä nuori poika joten kärsivällisesti kouluttamalla ja vahvistamalla luottamusta ihmiseen hänestä saa itselleen varmasti upean kumppanin yhteisille retkille.


Tämän koiran adoptiovastaavat ovat:
Tuula Liukko puh. 0400-392211.
Soittoaika: ma-ke klo 15-17

Jaana Kärnä 040-7767865


Daisy
Daisy
Daisy

Daisy

Narttu,  n. 8v

Karkkila


Daisy on arviolta n. 8 vuotias labrador narttu, josta kasvattaja on luopunut. Painoa kaunokaisella on n. 24.5 kg.

Daisy on yhteistyökumppanimme tarhalla ja tullaan steriloimaan ja rokotukset hoidetaan asianmukaisesti kuntoon, ennenkun kaunotar on valmis matkustamaan uuteen kotiin passi kainalossa.

Daisy saapui Suomeen hoitoon ja odottelee perhettään neljän muun koiran seurana Karkkilassa.
Hän ei kamalasti välitä muiden touhuista mutta lepopaikka toisen kyljessä kelpas kuitenkin.


Kissoista ei välittänyt, mutta televisio ihmetytti neitiä kummasti.
Hoitajan mukaan melko riehakas noin vanhaksi koiraksi. Kulmahampaat on melkoisen kuluneet.
Tarpeensa on tehnyt suoriltaan ulos. Omakotitaloon, toisen koiran kaveriksi. 


Tämän koiran adoptiovastaavat ovat:
Tuula Liukko puh. 0400-392211.
Soittoaika: ma-ke klo 15-17


Jaana Kärnä 040-7767865

Odin
Odin
Odin
Odin
Odin
Odin

Odin 

Uros,  n. 8v

Tarvasjoki


Odin on n. 8 vuotias, säkä n. 50cm, paino n. 28kg. Alunperin Unkarista Suomeen tuotu sekarotuinen uros. Hän on viettänyt kotikoiran elämää Suomessa jo pidemmän aikaa, mutta perhe joutuu nyt luopumaan Odinista koirasta riippumattomista syistä.

Odin on älyttömän ihmis- ja lapsirakas koira, eivätkä kissatkaan ole koskaan olleet hänelle ongelma. Ollaan alusta asti käyty tiheästi koirapuistossa ja Odin tuleekin hyvin toimeen monenlaisten koirien kanssa, nuoret leikkaamattomat poikakoirat käyvät hänellä joskus hermoille, mutta kaiken ikäisten narttujen, ja vanhempien/leikattujen urosten kanssa hän tulee yleensä melko moitteettomasti toimeen.

Odin oppi uimaan 2022 kesällä ja on siitä asti pitänyt siitä hirveästi, frisbeen jahtaaminen ja pallon perässä juokseminen ovat hänestä myös aivan ihanaa puuhaa (hän voi olla hieman omistushaluinen leluista muiden koirien läsnäollessa, kissoilta tai lapselta ei kuitenkaan ole puolustanut lelujaan)!

Luonteeltaan Odin on iso, hölmö, rakkautta täynnä oleva karvapallo, hän rakastaa käpertyä sohvalla viereen, ja meidän keittiön pöydän ääressä ollessa on Odin usein pöydän alla pötköttelemässä. Hän on mielellään kaikissa perheen menoissa mukana, on sitten kyse rauhallisesta leffaillasta tai vauhdikkaasta päivästä ulkona
Odinin vatsa ei kestä kana herkkuja tai ruokia, meillä on ollut ruokana pitkän kokeilun jälkeen hau hau champions lammasta ja riisiä, joka on sopinut hänelle oikein hyvin!

On pääasiassa hienosti valjaissa, mutta toisten koirien ohitus lenkillä vaatii kyllä yhä treenaamista.

Ei hauku normaaleja kerrostalon ääniä, jos naapuri on pamauttanut oven hirveän kovaa niin Odin saattaa haukkua, mutta muuten ei välitä! Odin on niin sanotusti valmis pakkaus uuteen kotiin.


Tämän koiran adoptiovastaavat ovat:
Tuula Liukko puh. 0400-392211.
Soittoaika: ma-ke klo 15-17


Jaana Kärnä 040-7767865

Jillie
Jillie
Jillie
Jillie
Jillie
jillie u1

Jillie

Narttu,  n. 6v

Oulainen


Jillie on n. 6 vuotias Jackrusselinterrieri narttu, joka haettiin pois kasvattajalta hiljattain. Painoa neitosella on n. 6kg.
.
Jillie on yhteistyökumppanimme tarhalla ja on jo steriloitu ja käynyt kertaalleen tarkastuttamassa hampaansa.
Passi ja rokotukset hoidettu asianmukaisesti kuntoon. Välimerentaudit tarkastettu ja kaikki näytti negatiivista. Tämä ihanuus matkusti Suomeen kotihoitoon etsimään omaa loppuelämän kotia.

Hän on saanut muutaman päivän ajan tutustua kotihoitopaikkaan ja siellä oleviin koirakavereihin.


Sisäsiistejä ei olla ihan vielä mutta sitä harjoitellaan kovasti. Ulkoilu valjaissa alkaa pikkuhiljaa sujua, se oli aluksi ihmeellistä ja jännää. Tykkää haistella uusia paikkoja ja on selvästikin kiinnostunut uudesta ympäristöstä. Hoitaja kuvailee minua mukavaksi ja rauhalliseksi kaveriksi


Tämän koiran adoptiovastaavat ovat:
Tuula Liukko puh. 0400-392211.
Soittoaika: ma-ke klo 15-17

Marjaana Heinonen puh. 040 680 7724
Soittoaika: ma-to klo 10-18 sekä la klo 15-18


Jackie
Jackie
Jackie
Jackie

Jackie

Narttu,  n. 7v

Vantaa


Jackie on n. 7 vuotias Jackrusselinterrieri narttu, joka haettiin pois kasvattajalta hiljattain. Painoa neitosella on kertynyt n. 6kg.

Jackie on yhteistyökumppanimme tarhalla ja on jo steriloitu ja käynyt kertaalleen tarkastuttamassa hampaansa.
Passi ja rokotukset on hoidettu asianmukaisesti kuntoon. Välimerentaudit tarkastettu ja kaikki näytti negatiivista. Tämä kaunotar on matkustanut Suomeen kotihoitoon

Neiti on hieman ihmeissään uudesta elämän muutoksesta ja tästä suuresta maailmasta joka hänelle on avautunut. Kotihoidossa on koirakavereita, mutta neiti viihtyy enemmän vielä ihmisten seurana. Ulkoilu hihnassa on jotain ihan kamalaa vielä, tassuttelen pienen matkan ja pysähtelen ihmettelemään. Pehmeä peti ja lämmin syli, sitä tämä neiti kaipaisi.


Tämän koiran adoptiovastaavat ovat:
Tuula Liukko puh. 0400-392211.
Soittoaika: ma-ke klo 15-17

Marjaana Heinonen puh. 040 680 7724
Soittoaika: ma-to klo 10-18 sekä la klo 15-18

Casper
Casper
Casper
Casper
Casper
Casper
Casper

Casper

Uros,  n. 3v.

Lahti


Big White White, joka myöhemmin sai nimekseen Casper.

Uros, painoa n 4,5kg 

Big White on yksi niistä monista, (31 koirasta), jonka yhteistyökumppanimme haki pois kasvattajalta hiljattain.

Passi ja rokotukset hoidettu asianmukaisesti kuntoon. Välimerentaudit tarkastettu. Poika kastoroitu ja hampaat tarkistettu. Vain akuuttia hoitoa tarvitsevat hammashoidot tehdään Espanjassa.

Big White ei ole elänyt kotikoiran elämää joten kaikki koulutus alkaa ihan alusta, samaan tapaan kuin pennun kanssa. Sisäsiisteys, hihnassa kävely , turkin ja kynsien hoito jne.


Mukavia koiria, eivät kovin arkoja, mutta vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä saada tämä kaveri luottamaan omaan ihmiseensä.

casper saapui kotihoitoon Suomeen 30.8


Ennen tiedusteluja ole ystävällinen ja tutustu adoptiokäytäntöömme ja toimi siellä annettujen ohjeiden mukaisesti.


Tämän koiran adoptiovastaavat ovat:
Tuula Liukko puh. 0400-392211.
Soittoaika: ma-ke klo 15-17

Marjaana Heinonen puh. 040 680 7724
Soittoaika: ma-to klo 10-18 sekä la klo 15-18


Jerry
Jerry
Jerry
Jerry
Jerry
Jerry
Jerry
Jerry
Jerry ja Molly
 Jerry ja Molly

Jerry

Uros. 5kk  (syntynyt 02.04.2023)

Vantaa


Jerry on yksi niistä neljästä pennusta, jotka jätettiin pahvilaatikossa yhteistyökumppanimme ajotielle kesäkuun alussa. Oletettavasti Galgon ja Podencon risteytys.

Kodin tulee hoitaa Jerryn kastraatio sitten kun se iän myötä on mahdollista.

Pennut ovat saaneet hyvän alun elämälle yhteistyökumppanimme luona kodinomaisessa ympäristössä muiden koirien seurana. Pirteä, energinen, sosiaalinen pentu, Tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa. Energinen, leikkisä, iloinen utelias nuori pentu. 


Ennen tiedusteluja ole ystävällinen ja tutustu adoptiokäytäntöömme ja toimi siellä annettujen ohjeiden mukaisesti.


Tämän koiran adoptiovastaavat ovat:
Tuula Liukko puh. 0400-392211.
Soittoaika: ma-ke klo 15-17

Marjaana Heinonen puh. 040 680 7724
Soittoaika: ma-to klo 10-18 sekä la klo 15-18


Tully
Tully
Tully
Tully
Tully
Tully
Tully
Tully
Tully
Tully

Tully

Narttu, n. 7v.

Klaukkala



Tully, on n. 6kg painava jackrusselmix (?) narttu.
Ikää hänelle on kertynyt 7 vuotta. Passissa syntymäpäiväksi merkitty 12.5.2016.

Tully on luonteeltaan kiltti, rauhallinen sohvaperuna. Sopii hyvin ainoaksikin koiraksi tai kaveriksi toiselle. 

Välimerentautitestit tehty ja ne olivat puhtaat. Siru löytyy, rokotukset kunnossa ja passi valmiina. Hampaat puhdistettu. Tully odottelee passi kainalossa mahdollisuuttaan omasta rakastavasta kodista


Tully on kotihoidossa useamman koiran laumassa. 


Ennen tiedusteluja ole ystävällinen ja tutustu adoptiokäytäntöömme ja toimi siellä annettujen ohjeiden mukaisesti.


Tämän koiran adoptiovastaavat ovat:
Tuula Liukko puh. 0400-392211.
Soittoaika: ma-ke klo 15-17

Marjaana Heinonen puh. 040 680 7724
Soittoaika: ma-to klo 10-18 sekä la klo 15-18

Simon
SImon
Simon
Simon
Simon
Simon
Simon
Simon
Simon
SImon
Simon
IMG_5050
Simon
Simon
Simon

Simon aka Simba

Uros, n. 2v 4kk.

Espoo


Simon on todella sosiaalinen 3v sharpei poika. Hän nauttii kovasti huomiosta tuli se sitten tutulta tai vieraalta eikä iästä tai sukupuolesta väliä. Simon tulee myös muiden koirien kanssa toimeen. Ihana rakkauspakkaus, josta omistaja joutui luopumaan omista henkilökohtaisista syistään. Asunut siis kotikoirana. Kastroitu ja rokotukset kunnossa. Olisi valmiina omaa rakastavaan loppuelämän kotiin.


Rodun ominaisuuksiin kannattaa tutustua etukäteen.


Simon ei pidä kissoista lainkaan, joten tulevassa kodissa ei saisi olla kissoja. Häntä itseeään pienemmät koirat ja eritoten nartut soveltuvat kavereiksi. Tosin lenkillä käydessä ei reagoi muihin koiriin.


Ennen tiedusteluja ole ystävällinen ja tutustu adoptiokäytäntöömme ja toimi siellä annettujen ohjeiden mukaisesti.


Tämän koiran adoptiovastaavat ovat:
Tuula Liukko puh. 0400-392211.
Soittoaika: ma-ke klo 15-17

Marjaana Heinonen puh. 040 680 7724
Soittoaika: ma-to klo 10-18 sekä la klo 15-18

Nana
Nana
Nana
Nana

Nana

Narttu, n. 3v

Sipo0


Nana on energinen ja leikkisä kohta 3 vuotta täyttävä tyttö, joka myös osaa rauhoittua lepäämään. Nauttii vapaana juoksemisesta aidatulla pihalla koirakavereiden kanssa. Hihnakävely vaatii määrätietoista ohjaamista ja treeniä, varsinkin alkulenkin Nana on todella kiireinen ja vetää, pidemmällä lenkillä hieman rauhoittuu. Nanalla painoa lähes 33kg, joten ei sovellu kokemattoman tai heiveröisen talutettavaksi.

Nana on ihmisrakas ja tulee hienosti toimeen myös lasten kanssa. Ylipäätään erittäin kiltti ja miellyttämishaluinen, hoitotoimenpiteet onnistuu ongelmitta.

Kotihoidossa usean koiran sekalaumassa tullut hyvin toimeen tutustumisen jälkeen kaikkien koirien kanssa ja löytänyt oman paikkansa laumasta.

Nana ollut alipainoinen, massaa saanut jo lisää, mutta vielä saisi paino muutaman kilon nousta.

Nana osaa avata ovet joten niissä pitää olla tarkkana
Nanalle paras koti ok talossa jossa suht samankokoinen leikkisä kaveri olisi odottamassa Nanaa ei ole vielä steriloitu



Tämän koiran adoptiovastaavat ovat:
Tuula Liukko puh. 0400-392211.
Soittoaika: ma-ke klo 15-17

Jaana Kärnä 040-7767865