Mikäli et halua täyttää kotiselvitystä ja haluat lisää tietoa koirista, adoptiokäytännöstä, adoptoitujen koirien neuvontaa ja apua käytöshaasteisiin tai muuta tietoa yhdistyksestä soita neuvontanumeroomme 0600 95600. Numero vastaa arkisin klo 15-20 ja viikonlopuisin klo 12-18 ( 1,14€+1,01€/min puhelu+pvm/mpm, puheluista mahdollisesti koostuva tuotto käytetään kodittomien koirien auttamiseen)
Tom on arviolta 5-vuotias poika, joka on löydetty Billin kanssa, joka on ilmeisesti hänen isänsä. Tom on oikea "ihmisen koira", joka rakastaa kaikkia ihmisiä ja jonka häntä heiluu iloisesti pienestäkin huomiosta. Tom rakastaisi varmasti perheen ainoana koirana olemista. Hän ei oikein tulee toimeen muiden poikakoirien kanssa, mutta tyttökoirien kanssa tulee toimeen, mikäli tyttö ei ole kovin dominoiva. Kastroitu ja rokotukset kunnossa - valmiina omaan, rakastavaan kotiin.
Konny on maaliskuussa 2024 syntynyt tyttönen, jonka odotetaan aikuisenakin jäävän suht pienikokoiseksi. Konny oli jätetty tarhan ulkopuolelle pahvilaatikossa. Tyttö oli aluksi kovin arka ja selkeästi kokemukset ihmisistä eivät olleet hyviä. Nyt tyttö on saanut rohkeutta, on iloinen ja eläväinen - normi pentukoira. Tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa. On myös kissatestattu ja ok kissojen kanssa. Rokotukset kunnossa ja steriloidaan pian.
Zumalla on ikää arviolta 2 vuotta. Painoa on noin 20 kg. Tämä upea poika varastaa sydämesi hetkessä. Hän on lempeä, leikkisä ja erittäin ystävällinen. Tulee hienosti toimeen toisten koirien kanssa ja kissatkin ovat ok. Zuma sopii aktiiviseen, liikunnalliseen kotiin. Poika varmasti tykkäisi, jos kodissa olisi hänelle kiva koirakaveri leikkeihin. Zuma on kastroitu ja rokotukset kunnossa.
Romy on herttainen, noin 4-vuotias tyttönen. Mahdollisesti corgia saattaa olla rotuperimässä. Tyttö on aikoinaan pelastettu sisarustensa kanssa ja etsii nyt rauhallista aikuiskotia. Romy on melko ujo, ja tarvitseekin kärsivällisen ja ymmärtäväisen kodin, joka voi antaa hänelle aikaa ja tilaa sopeutua uuteen ympäristöön. Lempeän kannustuksen ja runsaan rakkauden avulla tytöstä kasvaa vähitellen itsevarma kumppani. Hän viihtyisi kodissa ystävällisen ja reippaan koirakaverin kanssa, joka voi auttaa häntä tuntemaan olonsa turvalliseksi ja tukea rohkaistumisessa. Romy on steriloitu ja rokotukset kunnossa.
Nämä suloiset pienet sisarukset on pelastettu pienestä kylästä Romaniassa. Niiden emoa pidettiin ulkona ketjussa, eläen sadevedellä ja leivällä. Pennut syntyivät ulos kylmään.
Ikää sisaruksilla on 9 vuotta. Molemmat eläneet pidempään tarhalla, joten tulevan kodin täytyy antaa aikaa ja kärsivällisyyttä heille sopeutua uuteen elämään. Pattylle ja Leonardille toivotaan yhteistä loppuelämän rakastavaa kotia, missä on lämpimät pedit ja paljon lempeää hoivaa. Sopisivat omakotitaloon, missä olisi aidattu piha. Kastroitu ja steriloitu, rokotukset kunnossa. Valmiit matkustamaan omaan loppuelämän kotiin.
Moritz löytyi Romaniassa pahvilaatikosta sisaruksiensa kanssa ja onneksi heidät löydettiin ja pääsivät yhteistyökumppanimme tarhalle turvaan.
Moritz oli pienenä pentuna hieman arka mutta nyt ei ole arkuudesta jäljellä häivääkään. Hän on tyypillinen iloinen ja leikkisä pentu. Moritz on syntynyt maaliskuussa 2024. Arvio on että tästä komeasta pojasta tulee keskikokoinen. Moritz on aktiivinen, sosiaalinen ja tulee hyvin toimeen muiden koirien ja kissojen kanssa.
Kastroitu ja rokotukset kunnossa ja valmiina omaan rakastavaan kotiin.
Ennen omaan kotiin lähtöä testataan Brucella ja 4dx.
Emma on arviolta 6-vuotias husky-mix narttu. Neidillä on kokoa suurin piirtein 35 kg ja korkeutta noin 50 cm. Hän on todella lempeä ja ystävällinen tyttö. Emma on nyt hieman tuhdissa kunnossa, joten paino saa vähän laskeakin. Tyttö sopii kotiin missä liikutaan paljon, retkeillään tai paneudutaan johonkin harrastukseen esim. canicrossiin. Omien ihmisten tulee olla säänkestäviä, koska tämän kauniin neidon kanssa tehdään kunnon lenkit säällä kuin säällä. Emma on sopuisasti muiden koirien kanssa ja tulevassa kodissa olisikin hyvä olla koirakaveri. Myös kissat ovat ok.
Emma on steriloitu ja rokotukset kunnossa. Ennen omaan kotiin lähtöä testataan Brucella ja 4dx. Yhdistys haluaa tukea Emman kodinsaantia ja Emma on erityisadoptio.
Lara on Romaniassa pelastettu yhdessä siskonsa Claran kanssa, ja ovat nyt yhteistyökumppanillamme turvassa ja hyvässä hoivassa. Lara on nuori tyttönen, syntynyt maaliskuussa 2024 ja kokoa neidolle on kertynyt keskikokoisen koiran verran. Tämä kaunotar on todella ihmisläheinen ja leikkisä . Sopii aktiiviseen kotiin. Lara tykkää koirakavereista ja kissatkin on ok tytön mielestä. Ihana perhekoira jonka kanssa voisi jotain harrastustakin ajatella.
Lara on steriloitu ja rokotukset kunnossa joten on valmiina matkustamaan omaan rakastavaan kotiin. Ennen omaan kotiin lähtöä testataan Brucella ja 4dx.
Tobi on arviolta 6/2025 syntynyt pirteä, leikkisä ja komea poika. Hänestä kasvaa aikuistuttuaan arviolta keskikokoinen nuorimies. Tyypillinen iloinen pentu, joka rakastaa tutkia paikkoja ja leikkiä. Viihtyy myös rapsuteltavana saamassa kaiken huomion. Fiksu poika, josta kasvaa varmasti mallikas koirakansalainen oikeassa lempeässä ohjauksessa.
Tobi kastroidaan iän salliessa ja rokotukset ovat kunnossa. Ennen matkustamista tehdään tautitestit Brucella ja 4dx.
Suloisesta, arviolta 6/2025 syntyneestä Nicky-tytöstä 6/2025 arvioidaan kasvavan keskikokoinen kaunotar. Tällä hetkellä tyttönen on hiukan ujo, mutta edistyy uskomatonta vauhtia ja esiin tulee iloisuus, uteliaisuus ja leikkisyys. Tulevassa kodissa on oltava kärsivällisyyttä ja aikaa ohjata Nickyä elämässä eteenpäin tasapainoiseksi koirakansalaiseksi. Koirakaveri olisi Nickylle hyväksi tueksi.
Nicky steriloidaan iän salliessa ja rokotukset ovat kunnossa. Ennen omaan kotiin lähtöä tautitestataan Brucella ja 4dx.
Tämä hurmaava poika on syntynyt arviolta 6/2025. Aivan valloittava hännänheiluttaja! Caddy on tyypillinen leikkisä pentu, jolla on todella hellä sydän. Kuten monet nuoret koirat uudessa ympäristössä, hän on tällä hetkellä hieman ujo, mutta hänen suloinen ja iloinen pennun luonteensa tulee nopeasti esille. Caddylle toivotaan rakastavaa kotia, joka osaa ohjata kärsivällisesti uteliasta ja vauhdikasta pentua eteenpäin elämässä.
Caddystä odotetaan olevan kooltaan noin keskikokoinen aikuistuttuaan. Poika kastroidaan iän salliessa, rokotukset ovat kunnossa. Ennen matkustamista omaan kotiin tehdään tautitestit Brucella ja 4dx.
Suloinen Merle-tyttönen on aikoinaan löydetty kadulta ja saanut kodinkin, mutta nyt etsii uutta loppuelämän rakastavaa kotia yhteistyökumppanimme luona. Pikkuinen Merle on syntynyt 7/2021. Tyttö on aluksi hieman ujo vieraita kohtaan, mutta kun hetken annat aikaa, saat hänestä ihanan kaverin. Luonteeltaan Merle on ystävällinen ja leikkisä. Tyttö sopii parhaiten rauhalliseen aikuiskotiin. Tulee hyvin toimeen koirakavereiden kanssa.
Herttainen Zoe on syntynyt 2/2024. Kokoa tyttösellä on noin 10 kilon verran. Todellinen kaunotar, joka on aktiivinen, ystävällinen ja tulee hyvin toimeen koirien kanssa ja kissakin ok. Tyttö hieman arastelee uusia paikkoja ja olisikin hyvä, jos tulevassa kodissa olisi kiltti ja rauhallinen koira hänelle kaveriksi.
Zoe tarvitsee ymmärtäväisen kodin, joka antaa hänelle aikaa ja kärsivällisyyttä sopeutua uuteen elämän. Tytön pitää saada edetä kaikessa omaan tahtiinsa.
Zoe on steriloitu ja rokotukset kunnossa.
Nelly on upea, noin 7-vuotias pitbullmix tyttönen. Hänet on löydetty kadulta huonossa kunnossa, laihana ja vartalossa jälkiä entisestä elämästä. Sitä voimme vain arvailla, millaista se oli. Tyttönen pääsi yhteistyökumppanillemme turvaan vahvistumaan ja hänestä tuli todellinen kaunotar.
Huolimatta kurjista kokemuksistaan Nelly on äärettömän ystävällinen ihmisille. Ihmiset ovat Nellyn mielestä ihan parasta maailmassa. Hännänheilutuksen ja pusujen määrä on rajaton ihmisen kohdatessaan, ja tämä hurmaava tyttönen todella ansaitsisi oman rakastavan kodin ja omat ihmiset. Tulevassa kodissa Nelly haluaisikin olla ainoana silmäteränä missä hän saisi jakamattoman huomion.
Nelly on steriloitu ja rokotukset kunnossa.
Theo on yksi "unohdetuista". Tämä poika on nyt noin 6-vuotias ja viettänyt tarhalla jo 4 pitkää vuotta. Todella hyväluonteinen poika, joka aikoinaan löydetty tienposkesta. Ilmeisesti auto oli töytäissyt poikaa. Hänet hoidettiin kuntoon, mutta kukaan ei ole tälle herttaiselle pojalle ymmärtänyt kotia tarjota.
Todella suloinen ja hiljainen poika. Voidaan tarvittaessa myös kissatestata. Tarhalla ei juurikaan ole haukkunut, niin voisi olla sopiva jopa kerrostaloon, tosin koira saattaa aina muuttua ympäristön muuttuessa ja aina on paljon omistajastikin kiinni, miten saa koiraa opetettua.
Kastroitu ja rokotukset kunnossa, valmiina matkustamaan kaveriksi johonkin ihanaan perheeseen.
Karla on arviolta 5-vuotias tyttö, joka on pelastettu tarhalle pentuna sisarustensa kanssa. Muut ovat jo saaneet kodit, mutta koska Karla on ollut aina se ujoin pentueesta, niin on tyttö jäänyt vähän taka-alalle ja "unohdettu" tarhalle.
Tämä kaunis tyttö tarvitsee koirakokeneen, rauhallisen kodin, jossa jo mahdolliset lapset ovat isoja. Karlalle pitää antaa aikaa ja rauhaa tutustua uusiin ihmisiin ja uuteen elämään. Kaikki sisarukset sopeutuivat hienosti kotielämään, joten toivoa on Karlankin suhteen. Steriloitu ja rokotukset kunnossa.
Fred on löydetty hylättynä pentuna sisarustensa Alfin ja Peachesin kanssa ja pelastettu tarhalle. Fredissä on varmasti labradorinnoutajaa, sillä jotenkin hän vaikuttaa siltä sekä sisäisesti että ulkoisesti.
Lempeä, isokokoinen poika, jolla painoa noin 35 kg. Hiukan arka aluksi ainakin uusien ihmisten kanssa. Ikää pojalla nyt 5 vuotta. Olisi tämänkin pojan aika jo päästä kokemaan elämää hiukan laajemmin lenkkeilen ja retkeillen, miksipä ei myös jonkin harrastuksen parissa. Älyä pojalta löytyy. Tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa ja on tullut toimeen myös kissojen kanssa. Kastroitu ja rokotukset kunnossa.
Alf on pelastettu tarhalle sen jälkeen, kun hänet löydettiin pentuna hylättynä sisarustensa Fredin ja Peachesin kanssa. Alfissa saattaa hyvinkin olla labradorinnoutajaa, sillä hän vaikuttaa sillä jotenkin sekä sisäisesti että ulkoisesti. Lempeä, isokokoinen poika, jolla painoa noin 35 kg.
Alf on ujo ainakin uusien ihmisten ja asioiden kanssa, joten tämä poika tarvitsee kodin jossa ymmärretään arkaa koiraa, osataan edetä koiran ehdoilla ja kärsivällisyys riittää aran koiran kanssa. Ikää pojalla nyt 5 vuotta. Olisi tämänkin pojan aika jo päästä kokemaan elämää kotikoirana, hiukan laajemmin lenkkeilen ja retkeillen. Tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa ja voidaan tarvittaessa kissatestata. Kastroitu ja rokotukset kunnossa.
Peaches on löydetty hylättynä pentuna veljiensä Fredin ja Alfien kanssa, ja pelastettu Romanian yhteistyökumppanimme tarhalle. Tytössä on varmasti labradorinnoutajaa, jotenkin hän vaikuttaa siltä sekä sisäisesti että ulkoisesti. Lempeä, isokokoinen tyttö, jolla painoa noin 30 kg.
Peaches on ujo ainakin uusien ihmisten ja asioiden kanssa, joten tämä neito tarvitsee kodin, jossa ymmärretään arkaa koiraa, osataan edetä koiran ehdoilla ja missä kärsivällisyys riittää aran koiran kanssa. Ikää tytöllä nyt 5 vuotta ja olisi tämänkin neidon aika jo päästä kokemaan elämää hiukan laajemmin lenkkeilen ja retkeillen.x§ Tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa ja voidaan tarvittaessa kissatestata. Steriloitu ja rokotukset kunnossa.
Romaniassa mietitään mitä tehdään tienposkeen hylätyille pennuille. Eläinrakas ohikulkija pysähtyi katsomaan mitä tienposkeen oli ilmestynyt, ja yllätys joku on halunnut päästä pennuistaan helposti eroon. Ohikulkija ajoi nämä läheiselle tarhalle ja se sattui olemaan yhteistyökumppanimme tarha. Paikka on täysi ja nyt mietitään mihin nämä saataisiin mahtumaan.
Pikkuinen suloinen poika Felix on nyt turvassa ja hänelle etsitään omaa rakastavaa kotia. Pikkupojan arvioitu syntymäaika on 11/2025. Kooltaan poika on keskikokoinen.
Felix on hiukan ujo ja tulevassa kodissa on hänelle annettava aikaa tottua uusiin asioihin ja ohjattava lempeästi eteenpäin kotielämässä. Siten hänestä saa ihanan, uskollisen ystävän. Felix sopii parhaiten aikuiskotiin ja rauhalliselle asuinalueelle.
Romaniassa mietitään mitä tehdään tienposkeen hylätyille pennuille. Eläinrakas ohikulkija pysähtyi katsomaan mitä tienposkeen oli ilmestynyt, ja yllätys joku on halunnut päästä pennuistaan helposti eroon. Ohikulkija ajoi nämä läheiselle tarhalle ja se sattui olemaan yhteistyökumppanimme tarha. Paikka on täysi ja nyt mietitään mihin nämä saataisiin mahtumaan.
Herttainen Fee-tyttönen on nyt turvassa, ja hänelle etsitään omaa rakastavaa kotia.
Fee on syntynyt arviolta 11/2025 ja on aikuisena todennäköisesti keskikokoinen. Pentumaisen leikkisä ja ystävällinen, joka kuitenkin tarvitsee uudessa kodissa aikaa ja ymmärrystä ohjata nuorta tyttöstä arjen asioissa eteenpäin.
Romaniassa mietitään mitä tehdään tienposkeen hylätyille pennuille. Eläinrakas ohikulkija pysähtyi katsomaan mitä tienposkeen oli ilmestynyt, ja yllätys joku on halunnut päästä pennuistaan helposti eroon. Ohikulkija ajoi nämä läheiselle tarhalle ja se sattui olemaan yhteistyökumppanimme tarha. Paikka on täysi ja nyt mietitään mihin nämä saataisiin mahtumaan.
Pikkuinen Fibi-tyttönen on nyt turvassa, ja hänelle etsitään omaa rakastavaa kotia.
Fibi on syntynyt noin 11/2025. Kooltaan hän arvioidaan kasvavan keskikokoiseksi. Hiukan ujo tyttö, joka tarvitsee aluksi aikaa ja kärsivällisyyttä tottuakseen uuteen kotiin. Ihana tyttö, jolle sopii parhaiten aikuiskoti.
Romaniassa yhteistyökumppanimme löysi läheiseltä teollisuusalueelta äitikoiran ja 9 pientä pentua. Pienet pennut saatiin turvaan ja äitikoirakin steriloitiin.
Kaikki voivat nyt erinomaisesti: he ovat iloisia, leikkisiä, uteliaita ja täynnä sitä ihanaa pentuenergiaa, joka saa jokaisen hymyilemään. Koska he ovat eläneet koko ajan laumassa, he ovat sosiaalistuneet upeasti muihin koiriin – ja ihmiset ovat heidän mielestään pelkästään kivoja.
Näiden pentujen kanssa voi aloittaa aivan tavallisen, onnellisen pentuarjen. He ovat valmiita oppimaan kotikoiran tavat, kulkemaan mukana arjessa ja kasvamaan rakastetuiksi perheenjäseniksi. Reippautensa ja sosiaalisuutensa ansiosta he sopivat monenlaisiin koteihin. On oppinut elämään myös kissojen kanssa.
Pikkuinen suloinen tyttö Andra on yksi näistä onnekkaista joka on nyt valmis etsimään omaa rakastavaa kotia. Syntymäaika on 10.3.2026.
Andra on steriloitava iän salliessa. Rokotukset ovat kunnossa.
Uros, alle 1 v.
Romaniassa yhteistyökumppanimme löysi läheiseltä teollisuusalueelta äitikoiran ja 9 pientä pentua. Pienet pennut saatiin turvaan ja äitikoirakin steriloitiin.
Kaikki voivat nyt erinomaisesti: he ovat iloisia, leikkisiä, uteliaita ja täynnä sitä ihanaa pentuenergiaa, joka saa jokaisen hymyilemään. Koska he ovat eläneet koko ajan laumassa, he ovat sosiaalistuneet upeasti muihin koiriin – ja ihmiset ovat heidän mielestään pelkästään kivoja.
Näiden pentujen kanssa voi aloittaa aivan tavallisen, onnellisen pentuarjen. He ovat valmiita oppimaan kotikoiran tavat, kulkemaan mukana arjessa ja kasvamaan rakastetuiksi perheenjäseniksi. Reippautensa ja sosiaalisuutensa ansiosta he sopivat monenlaisiin koteihin. Tottunut myäs kissoihin.
Pikkuinen suloinen poika Fulg de Nea on yksi näistä onnekkaista joka on nyt valmis etsimään omaa rakastavaa kotia. Syntymäaika on 10.3.2026. Poika kastroidaan iän salliessa. Rokotukset ovat kunnossa.
Romaniassa yhteistyökumppanimme löysi läheiseltä teollisuusalueelta äitikoiran ja 9 pientä pentua. Pienet pennut saatiin turvaan ja äitikoirakin steriloitiin.
Kaikki voivat nyt erinomaisesti: he ovat iloisia, leikkisiä, uteliaita ja täynnä sitä ihanaa pentuenergiaa, joka saa jokaisen hymyilemään. Koska he ovat eläneet koko ajan laumassa, he ovat sosiaalistuneet upeasti muihin koiriin – ja ihmiset ovat heidän mielestään pelkästään kivoja.
Näiden pentujen kanssa voi aloittaa aivan tavallisen, onnellisen pentuarjen. He ovat valmiita oppimaan kotikoiran tavat, kulkemaan mukana arjessa ja kasvamaan rakastetuiksi perheenjäseniksi. Reippautensa ja sosiaalisuutensa ansiosta he sopivat monenlaisiin koteihin. Tämä poika on tottunut myös kissoihin.
Pikkuinen suloinen poika Ursu on yksi näistä onnekkaista joka on nyt valmis etsimään omaa rakastavaa kotia. Syntymäaika on 10.3.2026.
Ursu kastroidaan iän salliessa. Rokotukset ovat kunnossa
Romaniassa yhteistyökumppanimme löysi läheiseltä teollisuusalueelta äitikoiran ja 9 pientä pentua. Pienet pennut saatiin turvaan ja äitikoirakin steriloitiin.
Kaikki voivat nyt erinomaisesti: he ovat iloisia, leikkisiä, uteliaita ja täynnä sitä ihanaa pentuenergiaa, joka saa jokaisen hymyilemään. Koska he ovat eläneet koko ajan laumassa, he ovat sosiaalistuneet upeasti muihin koiriin – ja ihmiset ovat heidän mielestään pelkästään kivoja.
Näiden pentujen kanssa voi aloittaa aivan tavallisen, onnellisen pentuarjen. He ovat valmiita oppimaan kotikoiran tavat, kulkemaan mukana arjessa ja kasvamaan rakastetuiksi perheenjäseniksi. Reippautensa ja sosiaalisuutensa ansiosta he sopivat monenlaisiin koteihin. Pentue on tottunut myös kissoihin
Pikkuinen suloinen tyttö Stela on yksi näistä onnekkaista joka on nyt valmis etsimään omaa rakastavaa kotia. Syntymäaika on 10.3.2026.
Stela on steriloitava iän salliessa. Rokotukset ovat kunnossa.
Romaniassa yhteistyökumppanimme löysi läheiseltä teollisuusalueelta äitikoiran ja 9 pientä pentua. Pienet pennut saatiin turvaan ja äitikoirakin steriloitiin.
Kaikki voivat nyt erinomaisesti: he ovat iloisia, leikkisiä, uteliaita ja täynnä sitä ihanaa pentuenergiaa, joka saa jokaisen hymyilemään. Koska he ovat eläneet koko ajan laumassa, he ovat sosiaalistuneet upeasti muihin koiriin – ja ihmiset ovat heidän mielestään pelkästään kivoja.
Näiden pentujen kanssa voi aloittaa aivan tavallisen, onnellisen pentuarjen. He ovat valmiita oppimaan kotikoiran tavat, kulkemaan mukana arjessa ja kasvamaan rakastetuiksi perheenjäseniksi. Reippautensa ja sosiaalisuutensa ansiosta he sopivat monenlaisiin koteihin. Pentue on tottunut myös kissoihin.
Pikkuinen suloinen poika Ionica on yksi näistä onnekkaista joka on nyt valmis etsimään omaa rakastavaa kotia. Syntymäaika on 10.3.2026.
Ionica kastroidaan iän salliessa. Rokotukset ovat kunnossa.
Romaniassa yhteistyökumppanimme löysi läheiseltä teollisuusalueelta äitikoiran ja 9 pientä pentua. Pienet pennut saatiin turvaan ja äitikoirakin steriloitiin.
Kaikki voivat nyt erinomaisesti: he ovat iloisia, leikkisiä, uteliaita ja täynnä sitä ihanaa pentuenergiaa, joka saa jokaisen hymyilemään. Koska he ovat eläneet koko ajan laumassa, he ovat sosiaalistuneet upeasti muihin koiriin – ja ihmiset ovat heidän mielestään pelkästään kivoja.
Näiden pentujen kanssa voi aloittaa aivan tavallisen, onnellisen pentuarjen. He ovat valmiita oppimaan kotikoiran tavat, kulkemaan mukana arjessa ja kasvamaan rakastetuiksi perheenjäseniksi. Reippautensa ja sosiaalisuutensa ansiosta he sopivat monenlaisiin koteihin. Pentue on tottunut myös kissoihin.
Pikkuinen suloinen tyttö Lisa on yksi näistä onnekkaista joka on nyt valmis etsimään omaa rakastavaa kotia. Syntymäaika on 10.3.2026.
Lisa on steriloitava iän salliessa. Rokotukset ovat kunnossa.
Romaniassa yhteistyökumppanimme löysi läheiseltä teollisuusalueelta äitikoiran ja 9 pientä pentua. Pienet pennut saatiin turvaan ja äitikoirakin steriloitiin.
Kaikki voivat nyt erinomaisesti: he ovat iloisia, leikkisiä, uteliaita ja täynnä sitä ihanaa pentuenergiaa, joka saa jokaisen hymyilemään. Koska he ovat eläneet koko ajan laumassa, he ovat sosiaalistuneet upeasti muihin koiriin – ja ihmiset ovat heidän mielestään pelkästään kivoja.
Näiden pentujen kanssa voi aloittaa aivan tavallisen, onnellisen pentuarjen. He ovat valmiita oppimaan kotikoiran tavat, kulkemaan mukana arjessa ja kasvamaan rakastetuiksi perheenjäseniksi. Reippautensa ja sosiaalisuutensa ansiosta he sopivat monenlaisiin koteihin. Pentue on tottunut myös kissoihin.
Pikkuinen suloinen poika Gica on yksi näistä onnekkaista joka on nyt valmis etsimään omaa rakastavaa kotia. Syntymäaika on 10.3.2026.
Gica kastroidaan iän salliessa. Rokotukset ovat kunnossa.
Romaniassa matkansa varrelta yhteistyökumppanimme kuuli pentujen itkua, ja löysikin roskien seasta hylättyinä kaksi pientä pentua. Pennut ovat nyt hyvässä hoivassa ja saavat kasvaa turvassa yhteistyökumppanimme luona. Pennut menevät eläinlääkäriin saamaan tarvittavaa hoitoa.
Matin arvioitu syntymäaika on 2.4.2026. Matin rokotukset on kunnossa ja poika kastroidaan iän salliessa. Suomeen poika voi matkustaa, kun ikää on 6 kk.
Maija-tyttösestä lisätään tietoa, kun sitä saadaan. Romaniassa matkansa varrelta toukokuussa yhteistyökumppanimme kuuli pentujen itkua, ja löysikin roskien seasta hylättyinä kaksi pientä pentua. Pennut ovat nyt hyvässä hoivassa ja saavat kasvaa turvassa yhteistyökumppanimme luona. Pennut menevät eläinlääkäriin saamaan tarvittavaa hoitoa.
Maijan arvioitu syntymäaika on 2.4.2026. Maijan rokotukset on kunnossa ja tyttö steriloidaan iän salliessa. Suomeen Maija voi matkustaa, kun ikää on 6 kk.
Romaniassa odottelee arviolta 5-vuotias, parhaassa iässä oleva kaunotar Daria omaa rakastavaa kotia. Tämä tyttö on täydellinen yhdistelmä aikuisen koiran tyyneyttä ja elämäniloista energiaa.
Daria varmasti nauttisi pitkistä kiireettömistä nuuskuttelulenkeistä ja myös sohvalla loikoilusta. Hänestä saa loistavan kumppanin niin metsäpoluille kuin rentoihin koti-iltoihinkin.
Tämä hurmaava tyttönen etsii kotia jossa on tarjolla rakkautta, turvallisuutta ja johdonmukaista arkea. Ihmisläheinen, kaikille ystävällinen pikkuinen tyttö, joka on myös sopuisasti koiraporukassa.
Daria on steriloitu ja rokotukset on kunnossa.
Suloinen, arviolta vuoden ikäinen Geo on löydetty Romaniassa kadulta koirakaverinsa Elenan kanssa. Tytöt ovat nyt turvassa yhteistyökumppanimme luona. Hurmaavan ransumaisen olemuksen omaava Geo-tyttönen etsii kotia, jossa ymmärretään antaa tälle katujen kasvatille aikaa tottua uuteen ympäristöön, rauhallisuutta ja rakkautta. Elenan kanssa he ovat läheisiä, ja nuorena sekä hiukan ujona tyttönä Geo turvautuu Elenaan. Tulevassa kodissa olisikin hyvä olla Geolle koirakaveri.
Herttainen tyttö, joka etsii omaa rakastavaa loppuelämän kotia.
Steriloitu ja rokotukset kunnossa.
Romaniassa kadulta löytynyt ja turvaan saatu Elena on valmis jättämään katuelämän taakseen ja astumaan suoraan oman ihmisensä sydämeen. Taustastaan huolimatta Elena on ystävällinen tyttö ja tulee sopuisasti toimeen toisten koirien kanssa.
Elena vaelteli kaduilla koirakaverinsa Geon kanssa ja he ovatkin toisilleen läheisiä. Elenalla on ikää arviolta 7 vuotta.
Hän etsii rinnalleen ihmistä, joka tarjoaa hänelle kärsivällisyyttä, rakkautta ja rauhallisia yhteisiä hetkiä. Kodissa tulisi ymmärtää, että uuteen ympäristöön tottuminen voi viedä hetken aikaa. Elena on ihana tyttö, josta saa varmasti uskollisen ystävän.
Elena steriloidaan ja laitetaan rokotukset kuntoon ennen omaan kotiin matkustamista.
Romaniassa omaa rakastavaa kotia odottelee arviolta 5-vuotias ihastuttava Silistea. Tämä parhaassa iässä oleva tyttö on täydellinen yhdistelmä elämäniloista energiaa ja aikuisen koiran tyyneyttä. Silistea varmasti nauttisi pitkistä kiireettömistä nuuskuttelulenkeistä ja myös sohvalla loikoilusta.
Hänestä saa loistavan kumppanin niin metsäpoluille kuin rentoihin koti-iltoihinkin. Tyttönen etsii kotia, jossa on tarjolla rakkautta, turvallisuutta ja johdonmukaista arkea.
Ihmisläheinen, kaikille ystävällinen tyttö, joka on sopuisasti myös koiraporukassa Silistea on steriloitu ja rokotukset ovat kunnossa.
Romaniassa odottelee noin 5-vuotias valloittava Margelatu omaa rakastavaa kotia. Tämä pojanpötkylä on täydellinen yhdistelmä aikuisen koiran tyyneyttä ja elämäniloista energiaa - poika parhaassa iässä.
Margelatu varmasti nauttisi pitkistä kiireettömistä nuuskuttelulenkeistä ja myös sohvalla loikoilusta kainaloisena. Hänestä saa loistavan kumppanin niin metsäpoluille kuin rentoihin koti-iltoihinkin.
Poika etsii kotia jossa on tarjolla rakkautta, turvallisuutta ja johdonmukaista arkea. Ihmisläheinen, kaikille ystävällinen poika, joka on myös sopuisasti koiraporukassa.
Margelatu on kastroitu ja rokotukset on kunnossa.
Tämä suloinen tyttö tuotiin eläinlääkäriasemalle pahvilaatikossa; hänet oli hylätty ei-toivottuna. Sydäntä raastavasta alusta huolimatta Minnie ei ole menettänyt iloista luonnettaan – hän on täynnä rakkautta ja elämäniloa, ja valmis löytämään perheen, joka rakastaa häntä ikuisesti.
Hän on iloinen. utelias ja täynnä pentuenergiaa. Minnie on syntynyt arviolta maaliskuun lopulla 2026 ja kasvaa todennäköisesti pieneksi tai keskikokoiseksi.
Minnie tulee erinomaisesti toimeen ihmisten kanssa ja haluaa kovasti saada uusia ystäviä. Tyttö on juuri sopivassa iässä maailman tutkimiseen. Jotta hän saisi parhaat eväät elämään ja voisi kehittyä parhaalla mahdollisella tavalla, hänen tulevan perheensä tulee sitoutua
ohjaamaan häntä arjen asioissa positiivisella tavalla. Minnie on valmis oppimaan kotikoiran taidot.
Minniellä on rokotukset kunnossa ja steriloidaan iän salliessa.
Tämä suloinen pikkupoika pelastettiin yhdessä sisarustensa kanssa, kun heidät löydettiin täysin yksinään pysäköintialueelta. Hän ei ole antanut elämänsä kaoottisen alun hidastaa tahtiaan hetkeksikään – Moritz on todellinen hellyydenkipeä kultakimpale, joka on aina täynnä iloista energiaa ja heiluvaa häntää!
Arvioitu syntymäaika: huhtikuun puoliväli 2026 (päivämäärä on arvio). Kasvaa todennäköisesti pieneksi tai keskikokoiseksi. Luonteeltaan iloinen, sosiaalinen ja ihanan leikkisä. Rakastaa lapsia ja tulee erinomaisesti toimeen ihmisten kanssa. Moritz on juuri siinä parhaassa iässä, jolloin kaikki on jännittävä uusi seikkailu. Jotta hänestä kasvaisi mahdollisimman hieno koirakansalainen, hän tarvitsee omistautuneen perheen, joka on valmis kaikkeen pentuarkeen – aina perustavoista ja sosiaalistamisesta hauskoihin yhteisiin pentukoulutuksiin.
Moritz kastroidaan iän salliessa ja rokotukset ovat kunnossa.
Tässä on ihana pieni Max! Tämä komea poika pelastettiin parkkipaikalta yhdessä sisarustensa kanssa. Hän on jättänyt vaikean alun taakseen ja on nyt täysin valmis omaan kotiin.
Max on täynnä pennun hurmaavuutta ja leikkisyyttä, ja hän tuo taatusti hymyn huulillesi joka päivä! Arvioitu syntymäaika huhtikuun puoliväli 2026 (päivämäärä on arvio). Kasvaa todennäköisesti pieneksi tai keskikokoiseksi.
Luonteeltaan Max on leikkisä, rakastava, utelias ja aina iloinen. Reippautensa vuoksi Max sopii lapsiperheeseenkin, jossa lapset osaavat olla koiran kanssa. Poika on juuri siinä ihanassa pentuiän vaiheessa, jolloin jokainen päivä tuo mukanaan jotain uutta löydettävää.
Max kastroidaan iän salliessa ja rokotukset ovat kunnossa.
Milli pelastettiin kahden muun pennun kanssa sen jälkeen, kun ne olivat päätyneet etsimään turvaa pysäköintialueelta. Vaikka elämä alkoi haastavissa merkeissä, ei tämä hurmaava pentu ole antanut sen lannistaa itseään – Milli on ystävällinen, itsevarma ja aina valmis leikkimään!
Tytön arvioitu syntymäaika on huhtikuun puoliväli 2026 (päivämäärä on arvio). Kasvaa todennäköisesti pieneksi tai keskikokoiseksi. Leikkisä, hellyydenkipeä ja täynnä iloa oleva tyttö. Milli on ihanassa iässä, jossa koko maailma on sille leikkikenttä. Kuten kaikki pennut, se tarvitsee sitoutuneen perheen, joka on valmis panostamaan koulutukseen, sosiaalistamiseen positiivisella tavalla.
Milli steriloidaan iän salliessa ja rokotukset ovat kunnossa.
Tällä pienellä tytöllä ei ollut helpoin alku – hänet pelastettiin punkkien peitossa ja hän tarvitsi todellista hellää hoitoa. Mutta katsokaa häntä nyt! Amy on jättänyt nuo vaikeat päivät täysin taakseen ja astunut täysillä rooliinsa hemmoteltuna kuninkaallisena perheenjäsenenä.
Syntymäaika maaliskuun alku 2026 (syntymäaika on arvio). Ihana, suloinen ja tyypillinen pikkuprinsessa, joka rakastaa hemmottelua! Rakastaa ihmisiä ja uusien ystävien hankkimista. Vaikka Amy todella rakastaa kuninkaallista kohtelua, hän on silti klassinen pentu, joka tarvitsee ohjausta kotikoiran taitoihin.
Amy steriloidaan iän salliessa ja rokotukset ovat kunnossa.
Ivy on suloinen 4.8.2026 syntynyt tyttönen Romaniassa. Ivy on täynnä pentuenergiaa ja vauhtia ja rakastaa leikkiä koirakavereiden kanssa. Utelias ja ihmisläheinen pikkuinen, joka aikuistuttuaankin on arviolta pienikokoinen.
Tyttö steriloidaan iän salliessa ja rokotukset ovat kunnossa.
Suloinen Maila on 4.8. 2026 syntynyt tyttönen Romaniassa. Maila rakastaa leikkiä koirakavereiden kanssa ja on täynnä pentuenergiaa ja vauhtia. Utelias ja ihmisläheinen pikkuinen, joka aikuistuttuaankin on arviolta pienikokoinen.
Maila steriloidaan iän salliessa, rokotukset ovat kunnossa.
Ronan on suloinen, 4.8.2026) syntynyt pojanpötkylä Romaniassa. Ronan on täynnä pentuenergiaa ja vauhtia ja rakastaa leikkiä koirakavereiden kanssa. Ihmisläheinen ja utelias pikkuinen, joka aikuistuttuaankin on arviolta pienikokoinen. Ronan tulee myös kissojen kanssa toimeen.
Poika kastroidaan iän salliessa ja rokotukset ovat kunnossa.
Gismo on suloinen 4.8.2026 syntynyt pojanpötkylä Romaniassa. Gismo rakastaa leikkiä koirakavereiden kanssa ja on täynnä pentuenergiaa ja vauhtia. Utelias ja ihmisläheinen pikkuinen, joka aikuistuttuaankin on arviolta pienikokoinen. Poika tulee myös kissojen kanssa toimeen.
Gismo kastroidaan iän salliessa, rokotukset ovat kunnossa.
Leni on suloinen, 4.8.2026 syntynyt tyttönen Romaniassa. Leni rakastaa leikkiä koirakavereiden kanssa ja on täynnä pentuenergiaa ja vauhtia. Ihmisläheinen ja utelias pikkuinen, joka aikuistuttuaankin on arviolta pienikokoinen.
Leni steriloidaan iän salliessa ja rokotukset ovat kunnossa.
Walti on kaunis, pienikokoinen, tammikuussa 2022 syntynyt poika Romaniassa. Poika etsii rauhallista aikuiskotia, jossa olisi koirakaveri hänelle tueksi. Walti on arka ihmisiä kohtaan, joten tulevassa kodissa olisi oltava kokemusta aran koiran rohkaisemisesta, pitkäjänteisyyttä ja kärsivällisyyttä viemään pikkupoikaa arjen asioissa eteenpäin. Oma aidattu piha-alue on avuksi tottumaan arjen asioihin ja sisäsiisteyden harjoitteluun.
Walti on kastroitu ja rokotukset ovat kunnossa. Yhdistys haluaa tukea Waltin kodin saantia ja poika onkin näin ollen erityisadoptio. Oletko juuri sinä se henkilö, joka on valmis tarjoamaan suloiselle Waltille mahdollisuuden kotikoiran elämään?
Ben on ihastuttava pieni poika, joka on arviolta tammikuussa 2022 syntynyt. Poika tulee hienosti toimeen koirakavereiden kanssa ja kissatkin ovat ok. Ben on hieman epävarma uusien ihmisten seurassa, joten hän tarvitsee kodin, joka antaa hänelle runsaasti rakkautta, aikaa ja kärsivällisyyttä luottamuksen rakentamiseen ja kiintymyssuhteen muodostamiseen.
Hurmaava Ben sopii parhaiten aikuiskotiin ja jossa olisi hänelle koirakaveri. Poika on valmis matkustamaan Suomeen: hänet on kastroitu ja rokotukset ovat kunnossa.
Tässä on Mogli, kesäkuussa 2024 syntynyt energinen, nuori poika. Tämä leikkisä ja hellyydenkipeä pentunen on valmis aloittamaan uuden seikkailun rakastavassa kodissa. Mogli on sosiaalinen luonne, joka tulee hyvin toimeen niin kissojen kuin muiden koirienkin kanssa. Hän on aina valmis leikkimään tai vaikkapa vain tutkimaan ympäristöä ulkoilmassa. Vaikka poika onkin ystävällinen kaveri, hän saattaa aluksi olla hieman ujo. Toinen leikkisä koira perheessä auttaisi häntä varmasti kasvattamaan itsevarmuuttaan ja näyttäisi hänelle mallia. Moglin odotetaan kasvavan noin 15-kiloiseksi, mutta tarkkaa kokoa on vielä tässä vaiheessa vaikea sanoa varmasti.
Ransumainen Mogli on valmis oppimaan kotikoiran taitoja ja tarvitsee lempeää kärsivällistä ohjausta arjen asioissa eteenpäin. Jos etsit elämäniloa ja rakkautta pursuavaa karvaista ystävää, Mogli voisi olla täydellinen valinta. Poika on kastroitu ja rokotukset ovat kunnossa.
Tämä kaunotar on Skrollan. Painoa neitokaisella on noin 10 kg ja arvioitu syntymäaika helmikuussa 2022. Tarhalla hän on luonteeltaan kohtuullisen aktiivinen ja tulee hyvin toimeen koirien ja kissojen kanssa. Vieraiden ihmisten seurassa epävarma. Sopii parhaiten rauhalliseen kotiin, jossa on ystävällinen koirakaveri näyttämässä esimerkkiä. Uuden kodin tulee olla hyvin kärsivällinen ja ymmärtäväinen, jotta Skrollan voi edetä omaan tahtiinsa kotiutumisessa.
Tyttö on steriloitu ja rokotukset ovat kunnossa.
Malin on pikkuinen tyttö Romaniassa, joka odottelee tarhalla omaa rakastavaa kotia. Malinin arvioitu syntymäaika on heinäkuu 2021. Vaikka Malin onkin ujosteleva uusien ihmisten seurassa, on hän silti erittäin ystävällinen, rakastava ja leikkisä koira. On ymmärrettävää, että aika tarhalla on saattanut vaikuttaa hänen varovaisuuteen vieraita kohtaan.
Malin tarvitsee kodin, jossa hänelle annetaan runsaasti aikaa, kärsivällisyyttä ja rakkautta sopeutumisen tueksi. Koska tyttö nauttii kanssakäymisestä muiden koirien kanssa, voisi uudessa kodissa olla ystävällinen ja reipas koirakaveri auttamassa kotiutumisessa. Malin tulee hyvin toimeen toisten koirien kanssa ja kissatkin ovat ok.
Tyttö on steriloitu ja rokotukset ovat kunnossa.
Upea Pavarotti odottelee omaa rakastavaa kotia Romaniassa. Isokokoinen, näyttävä poika on syntynyt arviolta marraskuussa 2021. Hän on rakastettava ja ystävällinen seuralainen, joka nauttii leikkimisestä ja aktiivisesta elämästä. Tarhalla vietetty aika on kuitenkin saanut hänet tuntemaan olonsa melko ujoksi ja epäröiväksi uusien ihmisten ja ympäristön muutosten suhteen. Ymmärrämme, kuinka vaikeaa se on hänelle, ja olemme sitoutuneet löytämään hänelle rakastavan kodin, jossa hän voi tuntea olonsa turvalliseksi ja rakastetuksi. Hänen adoptiokotinsa tulisi olla tietoinen hänen ujoudestaan ja tarjota hänelle tilaa, aikaa ja kärsivällisyyttä sopeutua uuteen ympäristöön. Ystävällinen, rauhallinen ja reipas koirakaveri olisi toivottava auttamaan häntä tottumaan elämään kodissa.
Pavarotti on kastroitu ja rokotukset ovat kunnossa. Poika on valmis matkustamaan Suomeen omaan loppuelämän kotiin.
Tämä komea poika on nimeltään Max. Hän syntyi maaliskuussa 2024 ja on kooltaan reilu keskikokoinen. Hän tulee hyvin toimeen muiden koirien ja kissojen kanssa. Max on pienestä pennusta pitäen elellyt tarhalla Romaniassa leikkien ja touhuten koirakavereiden kanssa, joten kotielämä on hänelle uutta ja poika tarvitsee aikaa tottuakseen kotikoiran elämään. Reipas ja tasapainoinen koirakaveri olisi hänelle avuksi.
Max sopii parhaiten rauhalliselle alueelle omakotitaloon, jossa olisi aidattua pihaa hänen juoksennella koirakaverin kanssa. On kastroitu ja rokotukset ovat kunnossa. Tämä upea poika on valmis matkustamaan Suomeen, kunhan oma koirakokenut ja rakastava koti löytyy.
Codyn tarina Romaniasta.
PELASTUSTYÖN KARU TODELLISUUS… JA CODYN MATKA KOHTI VAPAUTTA. Sydäntä särkee kertoa, mistä olosuhteista jotkut koiramme tulevat, mutta Codyn tarina ansaitsee tulla kuulluksi. Tämä suloinen poika vietti elämänsä alkuvaiheen kahlittuna. Ja kaikki huipentui käsittämättömään julmuuteen, kun häntä lyötiin raa’asti kirveellä päähän. Tekijä saatiin kiinni, mutta Codylle jäivät ihmisen aiheuttamat fyysiset ja henkiset arvet. Kattavan eläinlääkärinhoidon, omistautuneen kuntoutuksen ja loputtoman rakkauden ansiosta Cody on toipunut fyysisesti ja on valmis toiseen mahdollisuuteen! Nyt hän tarvitsee erityisen kodin, joka auttaa häntä jättämään traumat taakseen lopullisesti. Pojalla on ikä noin 5 vuotta (arvioitu syntymävuosi: 2021), hän on kooltaan pieni (noin 10 kg). Luonne: Sitkeä ja rakastava, mutta ”pienessä kehossa asuu suuri persoona!
Mitä Cody tarvitsee loppuelämän kodiltaan: Codylla on hieman ”pienen koiran syndroomaa” – hän luulee mielellään olevansa pomo! Menneisyytensä vuoksi hän ei pidä sanasta ”ei” ja testaa mielellään rajoja. Hän tarvitsee itsevarman ja kokeneen ihmisen, joka opettaa hänelle turvallisuutta ja selkeitä sääntöjä lempeän ja johdonmukaisen positiivisen vahvistamisen avulla. Sopii parhaiten ainoaksi koiraksi tai rauhallisen, alistuvan koirakaverin seuraksi, jota ei haittaa, että Cody ottaa johtajan roolin. Cody on selvinnyt ihmisten aiheuttamasta pahimmasta mahdollisesta kohtelusta, mutta hänellä on silti valtavasti elämäniloa.
Cody on kastroitu ja rokotukset ovat kunnossa.
Romaniassa Lica-tyttösen omistaja menehtyi ja omaiset ratkaisivat koiransijoituspulman sullomalla tytön pussiin ja viemällä yhteistyökumppanillemme. Jotain hyvää sentään, että veivät sinne eivätkä heittäneet minnekään maastoon.
Tilanteesta hämmentynyt Lica on kuitenkin erittäin ystävällinen tyttö. Ikää hänellä on arviolta 8 vuotta ja painoa ehkä 16–17 kg.
Lica toivoo itselleen ikiomaa kotia, mistä häntä ei enää hylätä ja hän saa olla rakastettuna perheenjäsenenä.
Romaniassa pikkuinen Sissi oli löydetty hylättynä kerrostalosta. Huolimatta kurjasta kohtalosta, on tyttönen luottavainen ja ystävällinen. Hänen arvioidaan syntyneen toukokuussa 2026.
Sissi on erittäin iloinen ja täynnä pentuenergiaa. Tyttö tulee hyvin toimeen toisten koirien kanssa ja rakastaa leikkikavereita. Sissi on innokas oppimaan, leikkimään ja valmis kasvamaan rakastetuksi perheenjäseneksi.
Sissi steriloidaan iän salliessa ja rokotukset ovat kunnossa.
Copyright © All Rights Reserved
Autetaan Eläimiä ry. Lahti / Adoptiokoirat Suomeen
Yhdistyksen rekisteröintipäivä 28.3.2014. Rekisteröintinumero 212.337. Traces-lupa FI15241